Njet Njet 9
Aika: Tiistai 24.9. klo 19.00
Paikka: Vaahterasali, Aleksanterinkatu 26, Lahti
Liput: 20 €/15 € (opiskelijat, eläkeläiset, Lahti Jazz ry:n jäsenet) + palvelumaksu,
ovelta 23 €/18 €
Ennakkomyynti: Tiketti
Njet Njet 9 on vuonna 2015 toimintansa aloittanut yhdeksänhenkinen kokoonpano, jonka soitossa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Lähes kymmenvuotisen taipaleensa aikana nonetti on hitsautunut yhteen ja jalostanut oman persoonallisen mini big band -soundinsa.
”Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja”, kuvailee yhtyeen johtaja ja säveltäjä Ville Kyttälä.
Ennakkoluulottomasti eri tyylejä sekoitteleva ja tiukkoja lokerointeja kaihtava joukkio tarkastelee maailmaa laajakulmaisen linssin läpi, ja yhtyeen kappaleissa kuullaan vaikutteita monelta yllättävältäkin suunnalta. Jazzperinteeseen nojaava sävelkieli, täyteläinen puhallinsoundi ja taidokas improvisaatioilmaisu saavat lisämausteita elektronisesta musiikista ja eri maailmanmusiikkityyleistä.
Njet Njet 9 on julkaissut neljä studioalbumia ja esiintynyt mm. Pori Jazz Festivalilla ja Tampere Jazz Happeningissä.
Martti Vesala – trumpetti
Markus Larjomaa – pasuuna
Ilmari Rönkä – alttosaksofoni
Pekka Seppänen – tenorisaksofoni
Markus Pajakkala – baritonisaksofoni
Ville Kyttälä – koskettimet
Veikki Virkajärvi – kitara
Heikki Laine – basso
Erik Fräki – rummut